Site Loader

Parin päivän visiitti Ho Chi Minh Cityyn oli riittävä, kun tarkoituksena ei ollut kierrellä kaupunkia. Kaupunki oli meille välietappi ennen siirtymistä pääkohteeseen, Phu Quocin saarelle. Sinne ostimme sisäiset lennot Vietjet Airilta ollessamme HCMC:ssä. Kahdelle meno-paluulipulle tuli hintaa yhteensä 250 euroa, josta ruumaan menevät matkatavarat maksoivat noin 70 euroa.

– Jep jep, pakko paljastaa, että hieno suunnitelmani matkustaa vain käsimatkatavaroin ei nyt ihan toteutunutkaan. Todettakoon nyt vain long story short: alla olevasta kuvasta näkyy mun käsimatkatavaran punnitustilanne. Repussani on kaikki tarvitsemani ja pitkälle karsittu matkatavara, maksimipaino sai siis olla 7kg. Sen sijaan kuvaa mulla ei ole tilanteesta, kun mieheni matkatavarat painoivatkin sitten tuplasti sallittuun nähden. Matkalaukut siis kehiin ja ruumaan…

Jälleen siirryimme lentokentälle. Ho Chi Minh Cityn lentokentällä ulkomaan ja kotimaan lentojen terminaalit osoittautuivat pienen seikkailun ja tiedustelujen jälkeen olevan kaksi aivan erillistä rakennusta. Molemmat pieniä. Sisäiset lennot taitaa pitkälti liikennöidä Vietjet Air.

Ho Chi Minh Cityn lentokentällä ulkomaan ja kotimaan terminaalit
ovat kaksi erillistä rakennusta.

Terminaali oli niin täynnä ihmisiä, että virkailijat vain jatkuvasti lisäsivät niitä nauhoja, joiden välissä tiskeille ja turvatarkastukseen pujotellaan. Check innin sai tehdä suunnilleen kaikille (ainakin kahdellekymmenelle) lennolle samaan aikaan ja ihan millä tahansa tiskillä. Jonot olivat siis valtavat. Yksi nuori naisvirkailija kulki suuren paperinipun kanssa ja veteli sieltä lentokohteita esille tasaiseen tahtiin kuuluttaen, että tietty lento on lähdössä. Virkailija poimi näille lennoille ihmisiä jonoista, vieden suoraan koneeseen.

Jossain vaiheessa tiskille jonottaessamme huomasimme, että turvatarkastusjono onkin mukavasti lyhentynyt. Totuus paljastui sinne päästyämme, eli jono oli ohjattu kulkemaan ulos, koska sisälle ei enää mahtunut! Turvatarkastusjono onneksi liikkui todella sujuvasti, suunnilleen saimme vain kävellä koko pitkän reitin läpi. Tietenkin, kun suurin osa ihmisistä kulki henkilökortilla ja kyse oli maan sisäisistä lennoista.

Ja täällä näki kyllä ihan uskomattomia tapoja jonottaa näiden nauhojen välissä. Eräs aasialaisperhe siirsi aina puolivälissä vain laukun – ja alle kouluikäisen lapsensa – nauhan alta seisomaan siihen reunaan seuraavalle ”riville”. Sitten kun olivat taas itse kohdalla, siirsivät laukun ja lapsen taas seuraavaan väliin nauhan alta. Eräs iäkkäämpi aasialaispariskunta taas jätti isot laukkunsa samalla tavalla, ei tarvinnut kantaa niitä pitkin jonoja. Itse en matkalaukkuani jättäisi valvomatta yhdelläkään lentokentällä tuolla tavalla. Kaiken lisäksi edellä mainitut tukkivat kivasti muutenkin kapeita kulkuväyliä, sillä nauhaa oli vedetty erittäin kapeilla väleillä. Mutta kukin tavallaan.

HCMC:n kotimaan lentojen terminaalista ohjattiin turvatarkastusjono ulos, kun sisälle ei enää mitenkäänpäin mahtunut.

Veikkaan, että monet paikallisista olivat auttamatta saapuneet paikalle liian myöhään. Me olimme terminaalissa nelisen tuntia ennen lähtöä ja luulimme, että siinä on puolet liikaa aikaa. Suosittelen menemään, ainakin iltapäivällä, paikalle tosiaan paljon aikaisemmin kuin lento lähtee. Meille tuo neljä tuntia oli riittävä, mutta mitenkään älyttömästi liikaa siinä ei aikaa ollut. Yhden sämpylän ehdin käydä haukkaamassa viereisen rakennuksen paikalliskuppilassa.

Aina jaksaa hämmästyttää tiettyjen kansalaisuuksien harjoittama röyhkeys jonotustilanteissa lentokentillä. Surutta vedetään ohi oikealta ja vasemmalta, kyynärpäätaktiikalla tarvittaessa. Suomalaisina me pyritään kuitenkin jonottamaan asiallisesti ja oikeudenmukaisesti, jotenkin ei vain pysty röyhkeästi ohittelemaan. Sen verran kyllä tällä kerralla tsemppasimme, että pidimme hyvin tarkasti paikkamme jonossa. Kyllä siellä ohitse pyrittiin koko jonotusmatkan. Check in-tiskille mennessä virkailija näytti, että on meidän vuoromme. Eikös sinne pyrkinyt kolmeen kertaan nenämme eteen eräs kiinalaisrouva. Siis siinä kahden metrin matkalla tämä rouvashenkilö veti kolme kertaa ohitsemme tiskille! Virkailija onneksi opasti hänet jokaisella yrityksellä takaisin jonoon, odottamaan omaa vuoroaan.

Kokemus tämäkin. Peruttujen lentojen ihmisiä oli ilmeisesti lisätty meidän lennolle, joten saimme yllättäin ensimmäisen luokan paikat koneesta riviltä viisi. Tunnin lento sujui siinä tilavilla penkeillä oikein kivasti. Olimme maksaneet jostakin keskirivin paikoista kolme euroa kappaleelta, joten eipä tämä vaihto huono ollut.

Phu Quocin lentokentällä oli ihanan hiljaista!

Kentältä ajettiin ehkä reilut kymmenisen minuuttia majoituspaikkaan Thanh Kieu resortiin, joka sijaitsee rannalla. Ilta hämärtyi koneen laskeutumisen ja resorttiin siirtymisen välillä. Perillä odotti aivan upeat maisemat. Mielenrauhaa luvassa seuraavat kahdeksan päivää!

admin

KATHY GOES SUNNY

Moikka! Täältä blogin takaa löytyy reilu nelikymppinen Kati, jonka isona intohimona on matkustelu. Matkassa mukana kulkee aviomieheni ja välillä muutakin perhettä.

Haluan jakaa kertomuksia, fiiliksiä  ja kokemuksia matkoiltamme tässä blogissa myös muille. En ole käynyt kaikkialla, mutta jokaisesta käymästäni paikasta olen löytänyt jotakin kiehtovaa.

Parasta on matkustaminen, toiseksi parasta seuraavan reissun suunnittelu. Aina ei tarvitse mennä kauas, mutta matkaan on päästävä! Olemme haaveilleet myös ulkomaille muuttamisesta – kenties vielä  pääsen kirjoittelemaan siitäkin projektista. 

Kirjoittelen tätä blogia pilke silmäkulmassa ja se toimii mulle vähän kuin päiväkirjana. Toivottavasti siitä on iloa muillekin. Tervetuloa lukemaan ajatuksia, kokemuksia ja matkasuunnitelmia!

kavijalaskuri